Mitä taikurin hihoista löytyy?



Kun taikuri kadottaa jotain yleisön silmien edessä, yleisö luonnollisesti miettii, missä kadonnut asia voisi olla. Kyllähän järkikin sanoo, että johonkin sen on täytynyt mennä.


Monet ajattelevat tässä vaiheessa, että taikurin hihat ovat potentiaalinen piilopaikka tai muuten selitys asialle kuin asialle. Korttipakkaa käsitellessä hihat kun ovat loogisesti lähin sijainti, mihin jotain olisi voinut edes teoriassa sujahtaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei sieltä löydy muuta kuin hikisiä käsikarvoja.


Suosittelen huvin vuoksi kokeilemaan, kuinka hyvin hihaan mahtuu pelikortti..


Se on meinaan yllättävän vaikea sinne tunkea. Olen joskus jopa yrittänyt kehittää tekniikkaa, jolla pelikortin saisi sujautettua hihaan, mutta ainakin toistaiseksi tuloksetta. Sen jälkeen, kun se saataisiin sinne mahtumaan, pitäisi pohtia, kuinka se saadaan sinne livautettua yleisön edessä huomaamatta ja kuinka se saataisiin sieltä pois samalla tavalla. Plussaa olisi, jos kortti olisi samassa kunnossa kuin pakasta poistuessaan.


En ole tähän päivään mennessä tavannut taikuria, jolla olisi oikeasti ”ässä hihassa”. Tämä tietysti jos ei oteta huomioon käsivarteeni tatuoitua pataässää.


Siinä mielessä taidan olla yksi harvoista taikureista maailmalla, jolla on sinällään ässä aina hihassa. Siitä tuskin on muuta hyötyä, kuin se, että voi todistaa kaikille skeptikoille: ”Olitte oikeassa! Ässä on hihassa! Ootteko nyt tyytyväisiä?!”.


Siitä huolimatta, että kortin tunkeminen hihaan on lähes mahdotonta, legenda taikurin hihoista elää vahvasti. Olenkin tehnyt tietoisen päätöksen, että pyrin saapumaan parrasvaloihin hihat valmiiksi käärittyinä. Näin säästetään kaikkien aikaa ja lievennetään yleisön potentiaalista stressiä taikurin hihoista. Toisaalta jokunen kuukausi sitten kuulin ravintolassa teorian, että kortti sujahti lahkeeseeni.


Pitää varmaan jatkossa vetää esitykset myös ilman housuja..

Julkaisut
Arkisto