October 2, 2017

Please reload

Julkaisut

Yleisiä väärinkäsityksiä taikuudestani, osa 1

November 16, 2017

 

Tervetuloa lukemaan ensimmäistä osaa tekstisarjaa, jossa käsittelen klassisia väärinymmärryksiä, joihin ammattitaikuri työssään törmää. Teenkö jotain yliluonnollista? Onko taikuus silmänkääntötemppuja? Onko taikurin hihassa jotain? Näihin kysymyksiin löydät näkökulmia tästä tekstistä, kun käsittelen niitä pilke silmäkulmassa. Antoisia lukuhetkiä!

 

Esittämässäni taikuudessa on jotain yliluonnollista

 

Urallani on ollut joitain hetkiä, jolloin joku on kertonut epäilevänsä, että minulla on “oikeita” taikavoimia. Toki se on myönnettävä, että itsekin esitän joitain ilmiöitä, jotka näyttävät, tuntuvat ja vaikuttavat jopa “oikealta” taikuudelta. Ilmeisesti tämä kokemus jonkin mahdottomalta vaikuttavan asian todistamisesta voi olla toiselle ihmiselle niin vahva, että se synnyttää epäilyksen jostain suuremmasta. Taikurina tällainen palaute on tietysti melkein imartelevaa, koska taianomaisten elämysten tarjoaminen on suurin intohimoni.

 

Sinänsä huvittaa edes lisätä tämä listaan, kun kuitenkin eletään vuotta 2017 yhdessä maailman sivistyneimmistä valtioista. Jos taikureilla olisi jonkin sortin yliluonnollisia kykyjä, niin meillä varmaan olisi parempaakin tekemistä kuin sormia napsauttamalla muuttaa silkkiliinojen väriä tai löytää pelikortti 500 eri tavalla korttipakasta. Kuvittele, jos meillä taikureilla olisi oikeasti yliluonnollisia kykyjä, niin miten meille kävisi? Olen varma, että ovestani rynnäköisi samalla sekunnilla sisään Karhu-ryhmä, joka kuljettaisi minut silmät sidottuna Sipilän kellariin. Siellä tehtäväni olisi taikoa rahaa tyhjästä koko loppuelämäni hallituksen kassaan. Jos tieto leviäisi pidemmälle, niin Donald Trump aivan varmasti painostaisi Sipilää luovuttamaan minut välittömästi Yhdysvaltoihin. Pian soppaan liittyisi myös Pohjois-Korean pieni rakettimies, joka lähettäisi ydinpommin liikkeelle välittömästi, kun kuulisi, että ulkopuolinen maailma on saanut puolelleen supersankarin.

 

Maailma näyttäisi hyvin erilaiselta paikalta jos joukossamme oikeasti liikkuisi supersankareita. Ainakaan toistaiseksi niitä ei ole näkynyt. Vai onko?

 

Esitän silmänkääntötemppuja

 

Termillä silmänkääntö viitataan usein siihen, että 1) taikuri jollain tavalla häiritsee yleisön huomiokykyä 2) kuljettaa yleisön katseen pois salaisuudesta 3) tekee jonkin salaisen liikkeen niin nopeasti, ettei kukaan ehdi nähdä sitä. Tämä tulee varmasti monille shokkiuutisena, mutta taikurin esityksessä tästä on kyse hyvin harvoin. Lähtökohtaisesti aina kyse on jostain paljon mystisemmästä salaisuudesta kuin yleisön huomiokyvyn häiritsemisestä.

 

Ihmismieli esittää tämän kaltaisia teorioita silloin, kun se ei keksi mitään muuta selitystä. Se on tietynlaista pakenemista, jossa yritetään löytää jokin järjellinen syy esitetylle ilmiölle; ”En vain katsonut tarpeeksi tarkasti.” Itse olen ammattitaikurina tehnyt sen havainnon, että esityksissä yleisö on lähtökohtaisesti aina erittäin skarppina ja seuraa taikurin jokaista liikettä kuin haukka. Jos taikuri haluaisi kuljettaa yleisön huomion pois, niin hänen pitäisi huutaa megafooniin, ”Miljoona euroa sille, joka katsoo nyt kolme sekuntia toiseen suuntaan!”. Siinäkin tilanteessa todennäköisesti puolet yleisöstä jatkaisivat silti taikurin käsien tuijottamista.

 

Se on totta, että esittämässäni taikuudessa on usein kyse "silmänkääntötempuista", mutta ei sillä tavalla, kuten yleisö usein termin ymmärtää. Eräs määritelmä silmänkääntötempulle on tämä: siinä on kyse erilaisten salaisuuksien avulla tuotetuista todellisena koetuista harhakuvitelmista. Tämä on yllättävän paikkansa pitävä lause. Voit lukea määritelmän uudelleen jos se meni ensimmäisellä kerralla ohi. Itselleni sen sisäistäminen tuottaa vieläkin vaikeuksia. Mutta siitä taikuudessa on kyse. Silmänkääntötemppu on todelliselta tuntuva harhakuvitelma jostain asiasta, joka ei pidä paikkaansa. Toisin sanoen taikurin esittämät ilmiöt voivat parhaimmillaan saada aikaan samanlaisia kokemuksia, kuin mitä oikean taikuuden todistaminen saisi.

 

Tietenkin voi kysyä, että oliko tämä kaikki, mitä sanoin silmänkääntötempuista, sittenkin yksi iso tietoisesti tuotettu harhakuvitelma eli silmänkääntötemppu?

 

Matematiikka liittyy olennaisesti korttitemppuihin

 

Tämä mielikuva juontaa juurensa klassisista ja tunnetuista korttitempuista, joissa valittu kortti löydetään hyödyntämällä jotain matemaattista keinoa. Esimerkiksi kortteja pitää jakaa oikealla kaavalla pinoihin. Tämän kaltaiset temput ovat yleensä niitä, joista jokainen korttitempuista kiinnostunut aloittaa. Kuitenkin matemaattiset temput keskittyvät lähes aina pelkästään valitun kortin löytämiseen. Vaikka se saattaisi aluksi viihdyttää, käy tämä pidemmän päälle tylsäksi. Siksi ammattilaisten esittämässä materiaalissa valitun kortin löytyminen itsessään on pääasiassa sivutuote. Varsinainen taikuus piilee siinä, miten kortti löydettiin. Toisin sanoen, valitun kortin identiteettiä käytetään ainoastaan todisteaineistona siitä, että jotain mahdotonta on tapahtunut. Esimerkiksi katsojan valitsema ja allekirjoittama kortti ilmestyy katsojan kenkään.

 

Maailmassa on yli miljoona erilaista korttitemppua ja niistä vain muutamat perustuvat matemaattisiin ratkaisuihin. En ole ikinä elämäni aikana esittänyt niistä yhtäkään. Pääasiassa siksi, että ne eivät ole kovinkaan mielenkiintoisia tai taianomaisia. Korttipakan luonne toki lähettää joillekin ”matemaattisen signaalin”, koska pelikorteissa on erilaisia symboleita ja numeroita. Kuitenkin, saisi olla melkoinen matemaattinen keino, että sen avulla voisi löytää valitun kortin pakasta, jota on sekoitettu jokaisen katsojan toimesta. Plus, että tämä keino mahdollistaisi tempun lopussa vaikkapa suuren finaalin, jossa kaikki muut kortit muuttuisivat läpinäkyviksi. Jos keksit tällaisen matemaattisen keinon, ota välittömästi yhteyttä. Meistä voi tulla yhdessä miljonäärejä.

 

Taikurin hihoissa on jotain piilossa

 

Kun jotain katoaa silmien edessä, niin yleisö luonnollisesti miettii, missä kadonnut asia voi olla. Kyllähän järkikin sanoo, että johonkin sen on täytynyt mennä. Monet ajattelevat tässä vaiheessa, että taikurin hihat ovat potentiaalinen piilopaikka tai muuten selitys asialle kuin asialle. Korttipakkaa käsitellessä hihat kun ovat loogisesti lähin sijainti, mihin jotain olisi voinut edes teoriassa sujahtaa. Voin kuitenkin vakuuttaa, ettei sieltä löydy mitään muuta kuin käsikarvoja. Suosittelen huvin vuoksi kokeilemaan, kuinka hyvin kauluspaidan hihaan mahtuu pelikortti. Se on meinaan yllättävän vaikea sinne tunkea. Olen joskus jopa yrittänyt kehittää tekniikkaa, jolla pelikortin saisi sujautettua hihaan, mutta ainakin toistaiseksi tuloksetta. Sen jälkeen, kun se saataisiin sinne mahtumaan, pitäisi pohtia, kuinka se saadaan sinne livautettua yleisön edessä huomaamatta ja kuinka se saataisiin sieltä pois samalla tavalla. Plussaa olisi, jos kortti olisi samassa kunnossa kuin pakasta poistuessaan.

 

En ole tähän päivään mennessä tavannut taikuria, jolla olisi ”ässä hihassa”. Lukuunottamatta kollegaani, joka on tatuoinut pataässän käsivarteensa. Hän taitaa olla yksi harvoista, ellei ainoa taikuri, jolla on aina ässä hihassa. Siitä tuskin on muuta hyötyä, kuin se, että voi todistaa kaikille skeptikoille, ”Olitte oikeassa! Ässä on hihassa! Ootteko nyt tyytyväisiä?!”.

 

Siitä huolimatta, että kortin tunkeminen hihaan on lähes mahdotonta, legenda taikurin hihoista elää vahvasti. Olenkin tehnyt tietoisen päätöksen, että saavun parrasvaloihin aina hihat valmiiksi käärittyinä. Näin säästetään kaikkien aikaa ja lievennetään yleisön potentiaalista stressiä taikurin hihoista. Toisaalta jokunen kuukausi sitten kuulin ravintolassa teorian, että kortti sujahti lahkeeseeni. Pitää varmaan jatkossa vetää esitykset myös ilman housuja..

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload

Please reload

Arkisto
  • Facebook Black Round
  • YouTube - Black Circle
  • Instagram - Black Circle

Keikkapyynnöt

Manageri

Miika Luomaranta

Puisto Live

+358 40 048 0792

taikuri@miikakorkatti.com

tai lomakkeen kautta.